Tervetuloa Ulkomuototuomarit ry:n järjestämiin

pentunäyttelyihin 7.11. ja 8.11.2015
Helsingin Messukeskukseen!


Näyttelypaikka: Helsingin Messukeskus
Näyttelypaikan osoite: Messuaukio 1, Helsinki

Lauantaina yhdessä kehässä arvostelu alkaa klo 9.00,
muissa kehissä ja sunnuntaina arvostelu alkaa klo 10.00.


KOIRAT EIVÄT PÄÄSE SISÄÄN MISTÄÄN MUUSTA MESSUKESKUKSEN SISÄÄNKÄYNNISTÄ - VAIN OVELTA 5.6!!

EI TURISTIKOIRIA!!

Ovi aukeaa klo 8.00

Sisääntulo

Ovi 5.6 on auki koko päivän la & su, sisään pääsee klo 8.00 lähtien. Pennun mukana pääsee sisään yksi henkilö yläkannen oven 5.6 sisäänkäynnin kautta. Huomatkaa, että ovella 5.6 ei ole lipunmyyntiä, pääsylipun voi ostaa alhaalta Pohjoiselta sisäänkäynniltä. (koskee muita kuin koiran kanssa sisääntulevia). Koirat saavat liikkua VAIN hallissa 5.

Tapahtuman lipunmyynti avataan tavanomaista aikaisemmin viikonloppuna johtuen kissa- ja koiranäyttelyiden varhaisista alkamisajoista. 

Pohjoinen sisäänkäynti, joka on koiranäyttelyn sisääntuloa, huolto-ovi 5.6 lähempänä, on avoinna la ja su jo klo 8. Eteläinen hieman myöhemmin eli klo 8.30. Saattajat joilla ei ole veloitusettomaan kulkuun oikeuttavaa eläintentuojanlippua tai näytteilleasettajalippua, voivat ostaa tuolta lipun ja siirtyä ulkokautta ylemmän kerroksen huolto-ovelle 5.6 josta pääsevät sisälle.

Koirien ulkoilutusalue on oven 5.6 vieressä. Siivoattehan oman koiran jätökset. Huolehdithan siisteydestä myös näyttelyalueen ulkopuolella.

Purkupaikka

Parkkitaloon johtavan rampin vieressä yläkannella oven 5.6 edustalla on purkupaikka. Huomioithan, että autot on siirrettävä välittömästi parkkipaikalle. Yleisö pääsee Messukeskuksen näyttelytiloihin Eteläisen ja Pohjoisen sisäänkäynnin kautta. Tutustu oheiseen näyttely-alueen karttaan.

Tuomarinmuutokset

Olemme joutuneet tekemään joitain tuomarinmuutoksia. Tuomarinmuutokset on merkitty aikatauluun tähdellä (*). Siirrot eivät oikeuta maksunpalautukseen.

Näyttelyluettelo

Luettelon myyntipiste on toisen kerroksen (ovi 5.6) sisäänkäynnin

läheisyydessä. Luettelon hinta 5 euroa.
 

Pääsyliput

Messut aukeavat yleisölle klo 10 ja sen jälkeen lipun voi ostaa kaikilta käytössä olevilta sisäänkäynneiltä (Eteläinen ja Pohjoinen sis.käynti).

Liput ennakkoon (viim. torstaina 5.11. ostettuna)
Aikuiset .............................................................................15 €

Lapset (7-15 v.), eläkeläiset, varusmiehet, opiskelijat ....... 9 €

4-6 vuotiaat lapset ............................................................. 5 €

Ryhmät väh. 10 hlö ..................................................... 9 €/hlö.

Samalla pääsylipulla sisäänpääsy myös muille tapahtuman messuille.

Liput ovelta

Aikuiset 18 € / hlö
Lapset (7–15 v), eläkeläiset, varusmiehet, opiskelijat 11 € / hlö
Lapset (4–6 v) 6 € / hlö
Perhelippu (max. 2 aikuista ja alle 16 v. lapset) 39 €
Ryhmälippu (väh. 10 hlöä) 11 € / hlö

Kokoaikarannekkeet:
Aikuiset 33 €
Lapset (7–15 v), opiskelijat, eläkeläiset 23 €
Lapset (4–6 v), 11 €

Alle 4-vuotiaat ilmaiseksi. Alle 12-vuotiaat vain aikuisen seurassa.

pysäköinti

Messukeskuksen pysäköintitaloon ajetaan Ratapihantieltä, osoite navigaattoria varten on Ratapihantie 17. Pysäköintimaksu 12 € oikeuttaa kertapysäköintiin yhden vuorokauden aikana. Pysäköinti maksetaan joko automaattiin tai sisällä lippukassalla.

Julkinen liikenne

Kauko- ja lähijunat pysähtyvät Pasilan asemalla, josta on 300 metrin kävelymatka Messukeskukseen. Matka Helsingin keskustasta Pasilaan kestää junalla vain viisi minuuttia. Messujen päätyttyä ovat pennut vietävä ulos samoista ovista.

HUOM! Pentuja ei saa tuoda Messukeskukseen yleisösisäänkäynneistä. Kaikkien eläinten on pysyttävä niille osoitetulla alueella. Kiertely eläimen kanssa messualueella tai Messukeskuksen yleisissä tiloissa ei ole sallittua muualla kuin hallissa 5. Eläinten tulee olla jatkuvasti vartioituja eikä niitä ei saa jättää osastolle yksin.

Palkinnot

Palkinnot ovat noudettavissa arvostelulipuketta vastaan näyttelyn palkintojenjakopisteestä klo 16.00 mennessä. Palkintoja ei lähetetä jälkikäteen postitse. Ruusukkeet jaetaan arvostelukehissä.

Muuta

Messukeskus suljetaan 30 min messujen sulkeutumisen jälkeen. Messukeskuksessa päivystää lauantaina ja sunnuntaina messujen aukioloaikojen puitteissa eläinlääkäri.

Tiedustelut: Ilmoittautumisia koskevat: (ark. klo 10-12 ja 18-20)

p. 040 7070 509 tai tmi.bebops@gmail.com

Muut tiedustelut: Sanna Vakkilainen p. 040 7403 693 (ark. 18-20) tai

sanna.vakkilainen@gmail.com

Rokotusmääräykset:
Hyväksytty hallituksessa 21.11.2014 ja tulevat voimaan 1.1.2015 Koiranäyttelyissä, -kokeissa ja -kilpailuissa sekä muissa järjestetyissä koirien joukkotilaisuuksissa (myöhemmin tapahtuma) noudatetaan Suomen Kennelliiton hallituksen hyväksymiä alla olevia rokotusmääräyksiä. Tapahtuman järjestäjien velvollisuutena on tarkistaa, että rokotusmääräyksiä on noudatettu. Rokotustodistuksesta tulee ilmetä koiran yksiselitteiset tunnistustiedot sekä koiralle annetun rokotteen valmisteyhteenvedon mukainen rokotuksen viimeinen voimassaolopäivä. Jotta koira voi olla läsnä tapahtumassa, tulee koiralla olla voimassa seuraavat rokotukset: Penikkatautirokotus: Koiran pitää olla rokotettu penikkatautia vastaan vähintään kaksi kertaa. Tehosterokotuksesta tulee tapahtuman hetkellä olla kulunut vähintään 21 vrk (kolmen viikon varoaika). Alle vuoden iässä annettu tehosterokotus on voimassa yhden vuoden. Vuoden iässä tai vanhempana annetut tehosteet ovat voimassa ko. rokotteen valmisteyhteenvedon mukaisesti. Raivotautirokotus (rabies): Koiran ensimmäisestä raivotautirokotuksesta tulee tapahtuman hetkellä olla kulunut vähintään 21 vrk (kolmen viikon varoaika). Alle vuoden iässä annettu rokotus on voimassa yhden vuoden. Vuoden iässä tai vanhempana annetut rokotukset ovat voimassa ko. rokotteen valmisteyhteenvedon mukaisesti. Vanhentuneen penikka- ja raivotautirokotuksen varoaika: Jos koiran rokotus on vanhentunut, tulee rokotus kaikissa tapauksissa uusia vähintään 21 vrk ennen tapahtumaa (kolmen viikon varoaika). Lisäohjeita rokotuksista koiran omistajille ja eläinlääkäreille: (eläinlääkäri voi tapauskohtaisesti suositella myös toisenlaista rokotusohjelmaa) Koiralla tulee olla rokotustodistus (rokotuskirja tai lemmikkieläinpassi), johon on merkitty rokotteen viimeinen voimassaolopäivä, koiran tunnistetiedot ja edelliset rokotukset. Eläinlääkärin on merkittävä koiralle annettuun rokotustodistukseen ko. rokotuksen viimeinen voimassaolopäivä. Penikkatautirokotus (yleisimmin ns. nelosrokote; penikkatauti, tarttuva maksatulehdus, parvo, kennelyskä) suositellaan annettavaksi ensimmäisen kerran 12 viikon ikäiselle pennulle. Tehosterokote annetaan 4 viikon kuluttua ensimmäisestä rokotuksesta. Ensimmäisen raivotautirokotus (rabies) annetaan aikaisintaan 4 kk ikäiselle pennulle. Rokotuksia ei suositella annettavaksi samanaikaisesti. Edellisistä rokotuksista on oltava eläinlääkärin merkintä lemmikkieläinpassissa tai muussa rokotustodistuksessa. Myös kennelyskää vastaan annettu rokotus kannattaa uusia tilanteen mukaan ennen kokeisiin, kilpailuihin tai näyttelyyn osallistumista. Ulkomailta saapuvien koirien kohdalla noudatetaan Kennelliiton rokotusmääräysten lisäksi EVIRAn (Elintarviketurvallisuusvirasto) kulloinkin voimassa olevia ohjeita. HUOM! Kennelliiton rokotusmääräykset voivat poiketa maahantuonnin rokotusvaatimuksista. Kulloinkin voimassa olevat vaatimukset voi tarkistaa esim. EVIRAn kotisivuilta http://www.evira.fi/portal/fi/elaimet/tuonti+ja+vienti/.
Tartuntatauteihin liittyviä muita määräyksiä: Jos koira sairastuu penikkatautiin, tarttuvaan maksatulehdukseen, kennelyskään tms. tarttuvaan hengitystieinfektioon, parvovirusripuliin tms. tarttuvaan mahasuolikanavan tulehdukseen, koira ei saa olla läsnä tapahtumassa ennen kuin se on ollut vähintään kaksi viikkoa oireeton. Sama rajoitus koskee myös saman talouden oireettomia koiria. Ulko- ja sisäloistartunnat on asianmukaisesti hoidettava ennen kuin koira voi olla läsnä tapahtumassa

Tunnistusmerkintä:

Tunnistusmerkintä on pakollinen Kennelliiton virallisissa näyttelyissä, kokeissa ja kilpailuissa. Tunnistusmerkintänä hyväksytään tatuointi tai mikrosiru. Tunnistusmerkinnät tarkastetaan pistokokein. Koira, jota ei ole tunnistusmerkitty, suljetaan pois näyttelystä. Antidoping-valvonta: Dopingvalvonta koskee kaikkia Suomen Kennelliiton myöntämiä näyttelyitä, kilpailuja ja kokeita. Ajankohtaisinta tietoa osoitteessa www.kennelliitto.fi

Järjestäjä: Ulkomuototuomarit ry.

Sponsori: